Porukalla! -hanke kokoaa kesätekemistä

Heinäkuun alussa jaettavat puuhakassit voi tilata jo nyt.

Porukalla! -hankkeen verkoston on koonnut ajanvietettä niin ikäihmisille kuin lapsiperheillekin. Kesätekeminen on koottu niin sanottuun puuhakassiin, jonka voi tilata itselleen www.meijanmikkeli.fi/puuhakassi nettisivujen kautta.

Puuhakasseja varten on myös saatu lahjoituksia eri toimijoilta: Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta, Viola ry, Mikkelin seudun omaishoitajat ja läheiset ry, Arki haltuun -hanke, Kotikulmilla -hanke ja Hope ry.

Poikkeusaika on vähentänyt kesän tapahtumien ja toimintojen määrää, mutta se ei vie ilon ja kivan tekemisen tarvetta pois. Tämän vuoksi haluamme Porukalla! -hankkeen verkoston kanssa jakaa koteihin mukavaa kesätekemistä, jonka äärellä voi vaikka oman perheen kesken järjestää oman pikku kesätapahtuman tai vaikka ikioman kesäleirin. Nautitaan kesästä, auringosta ja tärkeiden ihmisten seurasta yhdessä tehden ja yhdessä aikaa viettäen, kertoo Kati Partti Mikkelin seudun omaishoitajat ja läheiset ry:ltä.

Puuhakasseja on rajallinen määrä ja niitä on varattu jaettavaksi kuuden kunnan alueella. Kassit ja virikekirjekuoret jaetaan 3.7. alkaen.

Tilaa oma kesätekeminen tästä!


Lue lisää